Tässä vanhimmat hengissä olevat työni... Löytyivät pölyyntyneinä hyllyltä.

Nallen päässä olevan baskerin olen tehnyt yläasteella, luultavasti jossain käsityökerhossa tai valinnaistunnilla, vuosi 92-94, ei tarkkaa muistikuvaa.

Keltainen pupu on äitini tekemä, koristaa tällä hetkellä omien tyttöjeni huonetta, ikää melkein 30 vuotta. Nuhruinen on, mutta niin rakas.

Ja oikealla Nestori, tehty vuonna 87, olin siis silloin yhdeksän vuotias. Koulussa niitä tehtiin Lahden Salpausselän MM-kisoja silmällä pitäen. Tuossa Nestorissa on edessä nahkainen "kyltti", johon on mustekynällä kirjoitettu Lahti MM 87. Onko siitä tosiaan jo 20 vuotta...???

538442.jpg

 

Baskeri ylhäältä päin kuvattuna

538446.jpg

 

Ja tämän villapaidan olen tehnyt 8. tai 9. luokalla. Eli vuosi on ollut slloin 1993 tai 1994.

538462.jpg 

 

Eilen aloitin kesätopin tyttärelleni, jommalle kummalle tai yhteiseksi. Tai saatan tehdä toisen erivärisen toiselle. Lanka Novitan Jasmin ja ohjeen pienensin naisten topista, joka on viimeisimmässä Novita-lehdessä. Aloin ensi tehdä näistä väreistä itselleni toppia, mutta purkasin sen. Tulin siihen lopputulokseen, että tuo pinkki on liian pinkki mulle. Niin. liian pinkki!  Juu, se valkoinen kietaisuneule on vielä kasaamatta. Tai vaan sivusaumat ja reunojen virkkaus. Ehkä huomenna... On niin tympäsevää hommaa...

538449.jpg